Marraskuun blogi: Syksy Dvořákin kanssa

Kuoron kulunut syksy on kulunut pitkälti Antonin Dvořákin (1841─1904)  Requiemia harjoiteltaessa. Teos ei ollut itselleni entuudestaan tuttu ja tarjosi mahdollisuuden oppia jotakin uutta. Uuden teoksen harjoittelu palkitsee laulajansa, kun aluksi ventovieras teos muuttuu kuukausien kuluessa tutuksi. Harjoitus harjoitukselta voi huomata kehitystä ja kokea iloa siitä, kun aluksi vaikeilta tuntuneet kohdat alkavat vähitellen tuntua mutkattomilta. Vähitellen huomaa osaavansa jo kokonaisia osia ja tietää myös, mitkä paikat vaativat vielä lisää kertausta. Tuntuu hienolta, kun alun haparoiva nuottien luku vaihtuu tuntemukseksi siitä, että katseen uskaltaa välillä nostaa nuoteista ylös! Mitä tutummaksi teos muuttuu, sitä paremmin havaitsee myös teoksen kauneuden ja ymmärtää nyanssit, joiden avulla Dvořák tukee liturgista tekstiä. 

Marraskuun konserttipäivän lähestyessä pääsemme harjoittelemaan teosta myös orkesterin kanssa, mikä saa esityksen lähestymisen tuntumaan todellisemmalta ja innostuksen kasvamaan. Muutaman viikon päästä odotus palkitaan, kun astumme tutulle estradille Helsingin Tuomiokirkossa. Konserttipäivä kokoaa yhteen kuoron, orkesterin, solistit ja johtajan yhteisen päämäärän äärelle. 

Dvořákin Requiem esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1891 Birminghamissa säveltäjänsä johtamana. Vuotta myöhemmin teos esitettiin Prahassa, jossa se sai myönteisen vastaanoton. Dvořákille omistettu nettisivu kuvaa aikalaisarvostelua, jossa kuvataan Dvořákia ja sävellystä seuraavasti: ”Vain se, jonka musiikki on antanut vilauksen ihmissydämen sisimpiin sopukoihin, joka vaistomaisesti tai tiedostamattaan luo inspiraationsa ohjaamana jotain kaunista ja kallisarvoista – vain se voi puhua musiikin kieltä niin vakuuttavasti.” Tätä musiikin kieltä pääsemme pian osaltamme tulkitsemaan. 

Valoa syksyyn toivottaen,

Emma Komulainen
Viva Voxin puheenjohtaja